Kaakon rahasto

Kaakon rahasto on Suunnistussäätiön yhteydessä toimiva omakatteinen rahasto ja sen tarkoituksena on tukea ja edistää lasten sekä nuorten liikuntaa erityisesti paikallis- ja aluetasolla.

Osa rahaston jakamasta vuosittaisesta avustuksesta menee erikseen nimettyjen yhdistysten SK Vuoksi ry:n, Olavin Rasti ry:n, Kaakon Suunnistus ry:n (KaaSu) ja Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n nuorisotoimintaan. Kukin edellä mainituista avustuksen saajista päättää oman avustusosuutensa käytöstä itsenäisesti. KaaSu:n osuudesta on kuitenkin vähintään puolet käytettävä Etelä-Karjalan alueen seurojen kohteisiin ja tällöin etusijalla ovat seurojen yhteistoimintaa edistävät hankkeet. Ellei rahaston ehdot täyttäviä kohteita ole riittävästi, puuttuva osa voidaan käyttää koko KaaSu:n alueen puitteissa.

Edellä mainittujen avustusten saajien lisäksi Suunnistussäätiön hallitus päättää oman harkintansa mukaan muille suunnatuista avustuksista. Näiden ei tarvitse olla Kaakkois-Suomen alueelta.

Vuotuinen avustus jaetaan ainoastaan yleishyödylliseen toimintaan ja käytettäväksi lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen ja edistämiseen. Jos avustusta saavan yhdistyksen edustustason suunnistajan tai valmennusryhmiin kuuluvan todetaan syyllistyneen tahalliseen doping- tai vastaavaan rikkomukseen, menettää kyseinen yhdistys osuutensa rahaston avustuksesta seuraavana vuonna.

Suunnistussäätiön hallitus valvoo vuotuisten avustuksen saajien varainkäyttöä sen varmistamiseksi, että varat käytetään rahaston tarkoituksen ja sääntöjen mukaisesti. Tämän varmistamiseksi Suunnistusäätiö saa vuosittain tiedot avustuksen käytöstä ainakin vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen muodossa.

Kaakon rahasto sai syksyllä 2010 tiedon noin 1,9 milj. euron lisälahjoituksesta, josta on konkretisoitunut vuonna 2011 noin 1,1 milj euroa ja loppuvuonna 2013 noin 0,6 milj euroa. Osa varoista on vielä sidotussa epälikvidissä muodossa. Rahaston tavoitteena on jakaa avustusta vähintään 60 000 euroa vuodessa ja se maksetaan seuraavan vuoden alussa.

Vuosittain palkitut

2015

  • SSL:n Junioriprojekti: Nuorten Team Trimtex 2017
  • Etelä-Karjalan koulukarttahanke: Kartta vie luontoon
  • Olli Ojanaho, 3 x MM-kultaa, 2 x EM-kultaa, EM-pronssia (nuorten)
  • Topi Raitanen, MM-kultaa, viesti (nuorten)
  • Anna Haataja, MM-hopeaa, pitkä (nuorten)
  • Aleksi Niemi, MM-kultaa, viesti, MM-hopeaa, sprintti (nuorten)
  • Karoliina Ukskoski, MM-pronssia, sprintti (hiihtosuunnistus, nuorten)
  • Aleksi Karppinen, MM-kultaa ja 2 x MM-hopeaa (hiihtosuunnistus, nuorten)
  • SK Vuoksi ry
  • Olavin Rasti ry
  • Kaakon Suunnistus ry
  • Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

2014

  • SK Vuoksi ry
  • Olavin Rasti ry
  • Kaakon Suunnistus ry
  • Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
  • Hisu-kehittämisryhmä- hisucup palkinnot
  • SSL:n Junioriprojekti / Nuorten Team Trimtex 2017
  • Topi Raitanen (suunnistus ranki 1. H 18, 2. EM-pitkä)
  • Emmi Jokela (suunnistuksen ranki 1. D 18, suunnistus nuorten MM pronssi)
  • Olli Ojanaho (2xEM-kulta, mm-pronssi)
  • Anna Haataja (2. EM-pitkä)

2013

  • SK Vuoksi ry
  • Olavin Rasti ry
  • Kaakon Suunnistus ry
  • Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
  • Suvi Oikarinen, OH, D18, hiihtosuunnistus
  • Aleksi Karppinen, LaiVe, H18, hiihtosuunnistus
  • Niina Hulkkonen, Pihkaniskat, D18, suunnistus
  • Arto Talvinen, MS Parma, H18, suunnistus
  • Hs-kehittämisryhmä: Nuorten hiihtosuunnistuscupin palkinnot
  • SSL:n JUNNU-projekti

2012

  • SK Vuoksi ry
  • Olavin Rasti ry
  • Kaakon Suunnistus ry
  • Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
  • Saarijärven Pullistus ry, laadukas lasten toiminta, kouluyhteistyö ym.
  • Liisa Sassi-Päkkilä, SK Pohjantähti, D16, hisu-ranki 1.
  • Anna Haataja, OH, D16, suunnistus-ranki 1.
  • Oona Valkonen, Kalske, D18, hisu-ranki 1.
  • Santeri Aikio, KEV, H18, hisu-ranki 1.
  • Elisa Mäkinen, MU, D18, suunnistus-ranki 1.
  • Kristian Kannus, KangSK, H18, suunnistus-ranki 1.
  • Kirsi Nurmi, VaaSu, nuorten MM-pitkämatka 1.
  • Hs-kehittämisryhmä: Nuorten hiihtosuunnistuscupin palkinnot
  • Fredric Portin, valmistautumiseen Vuokatin MM-kisoihin
  • Olli-Markus Taivainen, valmistautumiseen Vuokatin MM-kisoihin
  • Venla Niemi, valmistautumiseen Vuokatin MM-kisoihin
  • Marika Teini, valmistautumiseen Vuokatin MM-kisoihin

2011

  • SK Vuoksi ry
  • Olavin Rasti ry
  • Kaakon Suunnistus ry
  • Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
  • Hämeenlinnan Suunnistajat ry (uusi sinettiseura)
  • Lahden Suunnistajat-37 ry (uusi sinettiseura)

2010

  • Suomen Suunnistusliitto ry
  • SK Vuoksi ry
  • Olavin Rasti ry
  • Kaakon Suunnistus ry

2009

  • Neljälle yhteisölle lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen ja edistämiseen.

2008

  • Neljälle yhteisölle lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen ja edistämiseen.

2007

  • Kaakon rahastosta on jaettu 4800 euroa lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen ja edistämiseen.